lauantai 25. toukokuuta 2013

Toukokuun lopun kasvukatsaus

Porkkana?
Pari tervetullutta sadepäivää on takana. Olemme saaneet pitää taukoa kasteluhommista. Nyt saa hämmästellä palstalla tapahtunuttta kasvupyrähdystä. Myös rikkaruohojen kasvu on kiihtynyt. Esimerkiksi porkkanapenkistä sai hakemalla hakea kahta suoraa riviä samanlaista kasvia. Noviisi kun ei vielä erota toivottua kasvustoa ei-toivotusta. Tässä muutamia kitkemisurakan jälkeen otettuja kuvia.

Sipuli
Keltasipuli kukoistaa, mutta valitettavasti punasipuleista osa näyttää mädäntyneen. Naapurin konkari kertoi vasta, ettei sipulille (eikä myöskään perunalle) anneta vettä. Noiden pienten punasipulien kohdalla vahinko oli jo tapahtunut. Kuivalla kaudella annoin nimittäin vettä myös sipuleille. Suunnitelmissa on korvata pilalle menneet istukkaat uusilla.

Peruna

Peruna on noussut pinnalle, ja taimet näyttävät terhakoilta. Annabelle-lajike on matalakasvuinen, joten multausta varten ei varmaan kannata odottaa varren pituuskasvua. Osa perunoista on vielä pinnan alla, mutta multaamme nämä suurimmat taimet nyt viikonlopun aikana.

Hernettä on kylvetty sekaviljelyhenkisesti sinne tänne, kumppanuuskasvien kanssa samoihin penkkeihin


Kaalintaimet istutettu


Kuskasin tällä viikolla palastalle parvekeen lattiatilaa vieneet kaalin taimet. Paikkansa penkissä saivat ruusukaali, parsakaali, keräkaali ja kukkakaali. Kaalipenkkeihin upposi kaalin lisäksi ostosamettikukkia sinne tänne kasvinsuojelutarkoitukseen. Myös itsekasvattuja kehäkukan taimia löytyy nyt palstan eri puolilta. Vielä pitää löytää kiinankaalin taimi, jonka voisi istuttaa kaalimaan tuholaispyydykseksi.

Lisäkylvöjä


Heitimme miehen kanssa eilen maahan vielä muutamia siemeniä. Olimme olleet siinä uskossa, että palstalle ei enää mahdu mitään. Tilaa on kuitenkin vielä ihan hyvin, joten maahan on nyt kylvetty punajuurta ja härkäpapua. Myös aitohunajakukka sai oman puolen metrin kaistaleensa. Yritämme luoda puskurivyöhykettä palstan yhden raja-alueen eteen. Toisella puolella ei nimittäin ole viljelijää näkynyt, ja massiivinen voikukkaketo on vyörymässä uhkaavasti meidän puolelle. Aitohunajakukka on "maanparannuskasvi, joka myös vie tehokkaasti tilaa rikkaruohoilta". Katsotaan, pitääkö tuotepakkauksen kuvaus paikkansa.


9 kommenttia:

  1. Teillä on sentään satanut! Täällä Itä-Suomessa sateesta ei ole ollut tietoa pariin viikkoon. Maa kuivuu melko nopeasti. Huomasin, että olit ehtinyt katsoa blogistani avaimenreikäpenkistä, jossa ei ollut tekstiä sanan sanaa. Nyt siellä on jotain. Katsotaan, saanko omalle palstalleni kyhättyä jonkinlaista avaimenreikäpenkkiä, toki siitä tulee juttua jos onnistuu (tai epäonnistuu).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saatte sadetta! Olisi toivottavaa, jos päivisin aina paistaisi ja yöllä aina sataisi. :)

      Poista
  2. Eikö sipulia saa kastella? Apua! Tässä näkee miten vähän tämäkin noviisi tietää mistään... Hyvä kun varoitit, meidän punasipulit toivottavasti on vielä pelastettavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on näköjään yksi niistä kantapään kautta opittavista jutuista :)

      Poista
  3. Sipuli-istukkaita kastellaan niin kauan kunnes ne alkavat tuleentua = viherkasvu alkaa kellastumaan, yleensä heinä-elokuun vaihteeseen. Aika moni sotkee ruokasipulien kasvatuksen kukkasipuleihin, joita ei kastella.

    Jos sipulia ei kastele, niin ne jäävät pienikokoisiksi ja tuleentuvat liian aikaisin. Punasipuleiden mätänemiseen on jokin muu syy. Olisiko joku yö ollut punasipuleille liian kylmä. Tai sitten punasipulit ovat kelvanneet keltasipulinirsoille myyrille :)

    Vanha sanonta; "Peruna ei kaipaa vettä muutoin kuin kattilassa" on sekin mielestäni aikansa elänyt. Jotkut perunalajikket tarvitsevat enemmän kastelua, jotkut vähemmän.

    Kun perunaa kastellaan, niin se tehdään syväkasteluna ja harvoin. Vakojen väliin kastellaan niin paljon, että maa kastuu syvälle. Näin juuret ohjautuvat sinne maan sisään, ei pinnalle.

    Kastelu on taitolaji jonka oppii ajan myötä. Aina ennen kastelua pitää käsi työntää sinne multaan ja kokeilla kastelutarve. Koskaan ei pidä kastella "varmuuden vuoksi".

    Kuvassa olevista porkkanantaimista on esillä vasta sirkkalehdet. Kun porkkana alkaa kasvattaa oikeita lehtiä, ne kyllä tunnistaa hyvin. Harvennus kannattaa aloittaa sitten, kun porkkanat ovat kasvaneet hieman kokoa. Silloin ne on helpompi harventaa. Harvennettaessa saa rivitkin suoriksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asiantuntevasta viestistäsi. Minustakin tuntui oudolta kuulla, että sipulia ja perunaa ei kastella laisinkaan. Varsinkin, kun sadetta ei ollut tullut kahteen viikkoon istuttamisen/kylvämisen jälkeen. Ja savimaahan kuivui todella kovaksi - että sitä kättäkään ei olisi pystynyt siihen työntämään :)

      Hyvä, että tunnistit porkkanan sirkkalehdistä porkkanaksi. Tuo porkkanapenkki oli noiden lehtien lisäksi täynnä rikkaruohoa. Porkkana on kylvönauhatuote, joten sitä ei silloin harvenneta lainkaan?

      Poista
    2. Kiitos minunkin puolestani tästä tiedosta! Ehdin jo säikähtää, että nyt on sipulit tapettu. :D
      Meillä on myös nauhaporkkanaa ja ymmärsin myös, ettei sitä tarvitse harventaa.

      Poista
  4. ”Ja savimaahan kuivui todella kovaksi - että sitä kättäkään ei olisi pystynyt siihen työntämään”

    Savimaa imee itseensä huonosti vettä, mutta kun veden sinne saa, se pitää sen pitkään. Pinnan kuivuminen johtuu väärästä kastelutekniikasta.

    Savimaata kun kastellaan, niin se tehdään harvoin ja kunnolla. Toistuva pintakastelu kovettaa maan pinnan, mikä vaikeuttaa entisestään kastelua ja saa ainoastaan voikukat itämään hyvin. Päivän sateestakaan ei ole juurikaan apua. Pitäisi sataa useamman päivän tihkuen jotta savimaa kastuisi kunnolla. Rankoistakin sadekuuroista saattaa olla savimaaviljelijälle enemmän haittaa kuin hyötyä.

    Itse haraan maata rikki rivien välistä ennen kastelua. Sen voi tehdä yhtenä käyntikertana, ja kastella kunnolla riviväleihin seuraavalla kerralla. Näin maa saa ilmaa ja vesi imeytyy siihen kunnolla.

    Märkä maanpinta ei auta kasveja lainkaan, siksi pitää kaivella kuoppia ja tarkistaa mikä tilanne on siellä syvemmällä. Tekemällä kyllä oppii itselle parhaan systeemin.

    VastaaPoista
  5. Teillä ollaan jo paljon pidemmällä kuin meillä. Sain eilen multaan esikasvatetut keskurpitsat (tämä noviisi luki tänään netistä, että minulla on aivan liikaa taimia eli 10, hukun kurpitsasatoon loppukesästä). Korianteri ja pinaatti ovat lavalla. Tomaatit ja kurkut laitan kasvihuoneeseen viikonloppuna. Raparperia, lipstikkaa, perunaa ja maa-artisokkaa on tarkoitus istuttaa viikonloppuna. Ja ja ja...eräs vanhempi palstaviljelijä totesi, että hänestä on vain hauska kasvatella. Hän antaa nykyään lähes kaiken sadon pois. :-)

    Hyviä kasteluvinkkejä löytyi täältä, laitan korvan taakse.

    VastaaPoista