lauantai 27. huhtikuuta 2013

Keltanokka palstaa perustamassa

Kaikki alkaa huhtikuussa 2013


Huhtikuun puolessa välissä tuli tieto palstan vapautumisesta. Olisin saanut kasvimaan yhden vuoden jonotuksen jälkeen jo viime kesänä, mutta koko kesän pituisen ulkomaanmatkan takia en ottanut sitä vastaan. Yksi palsta-alueiden säännöistä pakottaa viljelemään eli ehdotukseni kasvukauden pituisesta kesannosta sai täystyrmäyksen. Jonon pituuden piti alunperin olla 2-3 vuotta. Arvio ei ihan täysin kerro todellista jonotusaikaa, sillä useampi ilmoittaunutut ei kuulemma olekaan enää tarjousajankohtana kiinnostunut tai tavoitettavissa puhelimitse. En saanut käsiini vuoden 2013 jonotustilannetta Helsingissä, mutta viitteitä saa viime vuodelta
Kaupunkiviljelyn tekemästä jonotustilannekatsauksesta.

Yllätyksiä mullan seasta


Maapläntti sijatsee Helsingissä, savisella maaperällä. Savinen maa on ymmärrykseni mukaan tiivis, ja maanparannusta tulee tehdä paljon. Palstan historiasta en tiedä muuta kuin sen, että edellinen viljelijä on ilmeisesti istuttanut palstalle joitakin monivuotisia kasveja. Huhtikuun puolessa välissä maasta puskee ainakin timjamia, minttua ja viinisuolaheinää - mikäli lajinmäärityksessäni en mene ihan metsään. Yrttien lisäksi palstalla on muutama monivuotinen pensas. Tosin näitä maasta sojottavia paljaita tikkuryhmiä en kyennyt tunnistamaan. Yksi saattaisi olla herukka ja yksi on ehkä karviainen.

Googlettamista ja kirjastovierailuja


Kaiken kattavaa tietoa kasvimaalla viljelystä ei ole aivan helppoa löytää. Internetistä ja puutarhaopuksista kootut tiedonmuruset ovat usein myös keskenään ristiriitaisia. Kun kasvimaata perustamassa on täysi noviisi, saa palstan suunnitteluvaiheen tiedonhakuun uppoamaan jopa tunteja päivässä. Mikä hemmetti on heilurihara? Tarvitaanko talikkoa ja kuokkaa? Miten ikinä opin tunnistamaan rikkakasvit? Mistä löydän edullisimmat puutarhanhoitovälineet ja siemenet? Tappaako homehtunut turveruukku taimen? Kuukalenteri, biodynaaminen, täh?

Blogi


Ongelmanratkaisua aarilla -blogi arkistoi kasvimaaan perustamisen vaiheet sekä viljelykauden tapahtumat. Periaatteena on viljellä luonnonmukaisesti ja ostaa välineet mahdollisimman edullisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti